Olin taas Tyypin luona eilen. Oli kotiutunut parin päivän ryyppyreissulta, minä töistä. Se oli ylitsevuotavaisen hempeä, jotenkin outo ja haisi vanhalle viinalle. Sillä tais olla joistakin asioista päätellen ajatukset jossain hyvin muualla. Sen kun tietäis missä...

Kun tietäis senkin, mitä se oikeesti ajattelee. Sanoo rakastavansa, sanoo myös että on niiiiiin rehellinen ja ei ole mulle mistään valehdellut, mutta ei tiedä että tiedän asioita joita mun ei pitäis tietää... Tiedän myös että se on vanha ketkuilija ja en voi uskoa että se olisi juuri minun kanssani yhtään erilainen.Ainakaan nyt kun tiedän asiat joista mun ei pitäs tietää. Ei mitään vakavaa mutta periaatteessa vähän alkaa horjua usko sen puheisiin.

Haluan kai(?!) olla sen kanssa, ainakin nykyään sitä on jo oikeasti ikävä kun ei olla yhdessä. Onhan sen kanssa mukavaa ja helppo olla nyhjäämässä neljän seinän sisällä, siinä on niin helppoa unohtaa karu todellisuus. Kyllä kai taidan ihan oikeesti rakastaa sitä?

Tää on niitä perseestä olevia ihmissuhteita jotka on pakko katsoa loppuun asti, loppu ei varmastikaan ole mitenkään helppo, oli se sitten minkälainen tahansa.

Ahdistus.