Synnyin joskus kauan sitten tyhmään perheeseen, tyhmälle paikkakunnalle, tyhmiin piireihin. Ei missään asiassa ollut mitään suurempaa vikaa, kunhan vain kaikki asiat oli sopivan vinksallaan niin että koko ajan toivoi ja odotti jotain parempaa.

Suuri osa ajasta on mennyt odotteluun. Parempien aikojen ja muutoksen odottamiseen. Utopistisia toiveita oli ennen, mutta aikuistumisen, kyllästymisen, erinäisten kokemusten ja jonkin määrittelemättömän seurauksena ajatukset tulevasta ovat masentavan realistisia. Eli siis tulevaisuudesta ei ole hajuakaan. 

Viimeisin isompi asia joka muutti ajattelutapaani oli ex. Ainoa "virallinen" ex. Ja eron jälkeisestä ajasta selviäminen. Aika ennen tämän uuden elämän alkamista oli vaikeaa, mutta monenlaisesta näköjään selviää.

Tämä uusi elämäni on kaikista tähänastisista ehkä suosikkini. Ensimmäistä kertaa asun paikassa joka tuntuu oikeasti kodilta, teen työtä josta pidän ja tulevaisuus on selvillä kohtalaisen varmasti ainakin vuodeksi eteenpäin.

Kuvioissa on nykyään mukana myös Tyyppi, saa nähdä kuinka kauan.

En tiedä, mitä tulevaisuudelta haluan: noinniinkuin yleensäkään tai varsinkaan Tyypin suhteen. Mikä onkin ihan hyvä, säästyypähän suuremmalta vitutukselta jos asiat menee päin persettä taas.

      Ja oon ilkee narttu.